You are browsing the archive for IoT.

IoT – ideasta tuotteeksi

3.5.2016 in Azure, IoT, Pilvipalvelut, Yleinen by Jukka Vuola

IoT-weight watching from cloudMaailma ja tarpeemme muuttuvat uuden teknologian myötä
Edullinen tekniikka ja tietoliikenneyhteydet mahdollistavat uusien palvelujen tuottamisen ja luovat uusia tarpeita. Itse en enää ostaisi sykemittaria, jossa ei ole myös GPS:ää ja joka ei osaisi näyttää reittiä, kulunutta aikaa, nopeutta ja sykkeen kehitystä pilvipalvelun kartalla. Vielä 10 vuotta sitten olin täysin tyytyväinen pelkkään reaaliaikaiseen sykkeen mittaukseen. Henkilövaakani ei vielä kommunikoi pilvipalveluun – se on selvä puute.

Idea uudesta palvelusta
Uusia palveluja ja tuotteita kehitettäessä on aina mietittävä myös uuden idean kannattavuutta ja markkinointia. Hyvän tuote- ja liikeidean pitäisi tuottaa asiakkaille ja käyttäjille jotain sellaista uutta ja hyödyllistä, mitä jo olemassa olevat tuotteet eivät pysty tuottamaan. Lisäksi olisi suotavaa, että käyttäjäjoukko olisi suuri, yksittäisen tuotteen hinta voisi olla edullinen mutta suuri käyttäjämäärä tekisi ideasta kannattavan.

Read the rest of this entry →

Dataa Isosti ja avoimesti

5.11.2014 in Infra by Nestori Syynimaa

Vuoden 2014 korkeakoulujen IT-päivillä käsiteltiin tänä vuonna monia mielenkiintoisia tulevaisuuden näkymiä. Ensimmäisen päivän keynote-puheenvuorossa nostettiin ohjelmointi yhdeksi kansalaistaidoksi ja koulujen oppiaineeksi mm. matematiikan ja biologian rinnalle. Tulevaisuuden kuvaa täydensi päivän mittaan niin megatredit kuin erilaiset virtualisointi- ja pilvipalvelut, höystettynä asioiden internetillä (Internet of Things, IoT).

Tänä vuonna erityisen paljon huomiota sai big data ja avoin tiede. Avoimen tieteen tarkoituksena on tehdä tieteen datasta, menetelmistä ja tuloksista nykyistä avoimenpaa. Tuohon dataan lasketaan mukaan myös julkishallinnon keräämä tieto, kuten säätiedot.

Miten tuota dataa sitten voisi tulevaisuudessa hyödyntää esimerkiksi yrityksissä? Ajatellaanpa jos vaikkapa sää- ja liikennedataa louhimalla löydettäisiin tielläliikkujien ostokäyttymistä taukopaikoilla selittäviä yhteyksiä. Esimerkiksi saatetaan havaita, että jos ulkona on 25 astetta lämmintä, kuluu lounasaikaan virvoitusjuomia 1,5 kertaisesti 15 asteen lämpötilaan verrattuna. Jos tuohon vielä yhdistetään IoT, olisi mahdollista kertoa tiellä liikkujalle edessä olevasta ruuhkasta – ja ehdottaa sopivaa taukopaikkaa (jossa virvoitusjuomaa on vielä hyllyssä).

Tällaisten tulevaisuuden skenaarioiden vaikutuksia on kuitenkin vaikea ennustaa – myös historiallisista trendeistä johtaen. Se kuitenkin on varmaa, että jatkossa tarvitaan yhä enemmän suurten tietomäärien käsittelyyn liittyvää tietoa ja osaamista. Tarvetta on niin tiedon analysoijille, ohjelmoijille, tietokanta-ammattilaisille, kuin IT-asiantuntijoillekin. Lisäksi jonkun täytyisi vielä osata selittää tämä kaikki liiketoimintajohdolle.