Opin Photoshoppaamaton kivipolku

4.6.2015, 10:00 in Koulutukset, Kuvankäsittely ja digikuvaus by Seppo Alanko

Kun kuvankäsittelyn on viimein saanut jumpattua toimivaksi työkaluksi, on sitä helppo ja mukava harrastaa. Ja yllättäen, kun itselleen tekee, oppii taas jotain uutta!

Kun kuvankäsittelyn on viimein saanut jumpattua toimivaksi työkaluksi, on sitä helppo ja mukava harrastaa. Ja yllättäen, kun itselleen tekee, oppii taas jotain uutta!

Päässä on timanttinen ajatus ja Creative Cloudin kautta olisi välineet, mutta jälleen toteuttaja, ihminen siinä välissä, on usein ketjun heikoin linkki.

Vaikka olen toiminut kuvankäsittelijänä, usean lehden AD:na ja graafisten sovellusten kouluttajana ja konsulttina toistakymmentä vuotta, täytyy minunkin muistaa keskeyttää rutiinit, ottaa ajatus kauniiseen käteen ja opiskella, kuinka saan ideani toteutettua. Vieläkin muistan oman osaamistieni karikkoisen alun hämmentävän selkeästi:

Aivan viime vuosituhannen lopulla sain eteeni Photoshopin version 4.0. Nykyiseen versioon nähden tuo oli hyvin paljon yksinkertaisempi, mutta kaikki merkittävimmät mahdollisuudet ja keinot olivat jo olemassa. Puursin vanhassa työpaikassa ilman neuvoja ja opastusta monta päivää, jotta sain pieniä onnistumisia ja näkyvää jälkeä. Mutta turhautumisen määrä oli myös suuri.

Sitten vuosituhat vaihtui ja minulle tuli mahdollisuus päästä kolmepäiväiselle kuvankäsittelyn peruskurssille, jossa  sain opastusta siihen, kuinka työkaluja käytetään oikein, ripeästi ja ilman turhautumista. Olin innoissani ja kurssin jälkeen värväydyin talkoopalkalla kuvankäsittelijäksi ylioppilaskunnan julkaisuun, jossa kaverini oli päätoimittajana. Vaikka kurssista oli alle kaksi viikkoa ja pääsin suoraan käyttämään oppejani ja kartuttamaan omaa kokemustani, olin kadottanut matkan varrella miltei puolet kurssin annista. Sen sain karvaasti kokea, kun…

… runsas vuosi sen jälkeen sain tilaisuuden käydä saman kolmen päivän kurssin uudelleen! Jo toisena päivänä aivan vakavana selitin kouluttajalle, ettei sillä ensimmäisellä kurssilla puhuttu maskeista, mutta opettaja, josta myöhemmin tuli läheinen kollegani, vain ravisteli päätään.

Kuvankäsittelyn tiimoilta olen myöhemminkin kokenut suuria oivalluksia ja osaamistason hyppäyksiä, mutta aina ensimmäisenä mieleen muistuu tuo ensimmäinen. Olin aktiivinen kurssilla ja pidin huolta, että opit tulevat käyttöön, mutta silti niin paljon meni saamastani annista jäi sisäistämättä.

Pitäisikö siitä masentua? Ei sentään, olen yrittänyt ottaa opiksi. Sillä jälkeenpäin huomasin tehneeni yhden virheen: en kerrannut saati jälkikäteen läpikäynyt saamaani oppimateriaalia. Vaikka itseopiskelu kirjoista tai videoista on vieläkin tervanjuontia, olen opetellut tavan kahlata niitä läpi ja suodattaa nopeasti seikat, jotka kiinnostavat tai joita juuri sillä hetkellä tarvitsen.

Ja suurin oppi kaikessa on se, että kurssi ja oppimateriaali oli vasta oppimisen kisan lähtölaukaus: suoritus, ponnistus ja oma hiki ovat ne mistä se taito kumpuaa!