You are browsing the archive for Pasi Lehtiniemi.

Top 3 syytä miksi on vaikeaa olla hyvä johtaja

23.9.2015 in Tilannejohtaminen by Pasi Lehtiniemi

Eräässä tilaisuudessa olleita johtajia pyydettiin nostamaan käsi mikäli he olivat kokeneet omakohtaisesti yli- tai alijohtamista. Lähes kaikki kädet nousivat ylös.

Samalta joukolta kysyttiin toinen kysymys: kuinka moni heistä on itse on yli- tai alijohtanut alaisiaan. Vain pari kättä nousi varovasti ylös.

Mistä tässä onkaan kysymys? Ovatko johtajat itse tietämättömiä oman johtamistyylinsä vaikutuksista? Onko tiedostamattomuus sittenkin tekijä joka erottaa hyvät ja huonot johtajat toisistaan? Jotenkin kyllä kykenemme tunnistamaan mikäli joudumme itse huonon johtamisen kohteeksi, mutta oman johtamistyylin seuraukset ovatkin sitten hämärän peitossa.. Hyvät johtajat tietävät kyllä että johtajuus on loppumaton matka täynnä petollisia sudenkuoppia. Mitä meidän sitten tulee tietää tullaksemme hyviksi johtajiksi?

unpredictable1. Ihmiset ovat ennalta arvaamattomia

Alaisesi eivät reagoi asioihin samalla tavalla jokaisessa tilanteessa. Ja toisinpäin sinä itse muutut päivästä toiseen. Miten siis yksi ja sama johtamistyyli voisikaan aina tuottaa parhaan tuloksen? Sen sijaan hyvä johtaja räätälöi tyylinsä jokaista tehtävää, tilannetta ja henkilöä varten vastatakseen nimenomaan johdettavan henkilökohtaiseen johtamistarpeeseen. Niinpä johtajan onkin syytä selvittää mitä alaisen elämään kuuluu ja antaa tämän tiedon myötävaikuttaa parempaan tilanteenmukaiseen johtamiseen.

2. Johtaminen vaatii taitoa

On todella helppoa pysyä rutiineissa. Siksipä meillä onkin omat tapamme ja mukavauusalueemme. Mutta koska ihmiset ovat ennalta arvaamattomia, sinun täytyy lisätä osaamista johtamistyylien joustavuuden lisäämiseksi. Näin johtamisen työvälineesi lisääntyvät ja voit läytää helpommin sopivan tyylin jokaista ainutlaatuista tilannetta varten. Paras keino osaamisen lisäämiseksi on avata mieli uuden oppimiselle, katsella uusia lähestymistapoja, harjoitella erilaisten johtamistyylien käyttöä sekä pitää itsensä ajan tasalla siitä, mitä alaisille ja organisaatoin muille jäsenille kuuluu. Hyvä johtaja oppii johtajuudesta uutta joka päivä.

3. Johtajuus vaatii aikaa

Älä vajoa synkkyyteen mikäli et välittömästi kykene lisäämään johtamisen tehokkuutta tai näe välittömiä tuloksia. Muista että johtajaja kehittyminen on elinikäinen matka. Kuten kaikki muutkin huipputaidot, myös hyväksi johtajaksi tuleminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun tulee jatkuvasti pyrkiä kehittymään ja kasvamaan yksilönä. Hyväksi johtajaksi ei synnytä eikä tulla yhdessä yössä, sillä ei ole alkua tai maaliviivaa. Hyväksi johtajaksi tuleminen on jokapäiväistä pyrkimistä siihen, että voit palvella paremmin ja kokonaisvaltaisemmin alaisiasi heidän ainutlaatuisissa tehtävissään ja tilanteissaan.

 

Kirjoitus on käännetty vapaasti Ken Blanchardin blogista

Mikäli kiinnostuit aiheesta ja haluat oppia lisää, tutustu Sovelton tilannejohtamisen valmennuksiin

Ensimmäinen Johtamisen erikoisammattitutkinto (JET) projektijohtajille käynnistyi

14.9.2015 in Johtaminen, Muutoksen johtaminen, Projektihallinta, Projektijohtaminen by Pasi Lehtiniemi

IMG_4018Eteläranta 10:n neuvotteluhuone natisi liitoksistaan, kun Suomen ensimmäinen projektijohtajille, projektipäälliköille ja muille projekteja vetäville henkilöille suunnattu johtamisen erikoisammattitutkinto (JET) käynnistyi 8.9.2015.

Kurssi #1:n aloitti 22 projektijohtamisen ammattilaista, joten tupa oli täynnä odotusta ja intoa. Edustettuina oli läpileikkaus eri toimialoista: finanssi ja vakuutus, rakennusteollisuus, energia, seurakunnat, elektroniikan tukkukauppa, kaupungit, valtionhallinto, logistiikka, IT – ja koulutuspalvelut.

 

DSC00703 copyTutkinto antaa kokonaisvaltaisen ymmärryksen projektijohtamisesta.

Työelämässä arvostettu Johtamisen erikoisammattitutkinto projektijohtajille on Opetushallituksen virallinen näyttötutkinto. Se antaa muodollisen pätevyyden projektihallinnan alalla toimimiseen. Uutta osaamista hankintaan tutkinto-ohjelman valmistavilla koulutuksilla. Valmistava koulutus on suunniteltu yhteistyössä Sovelton, Markkinointi-instituutin ja Projektiyhdistyksen kanssa. Koulutuksessa käsitellään projektihallintaan liittyvien kokonaisuuksien lisäksi mm. ihmisten johtamista sekä taloutta ja strategista liiketoimintasuunnittelua.

Varsinainen käytännön osaaminen näytetään omissa työtehtävissä. Jokaiselle tutkinnon suorittajalle rakennetaan yksilöllinen, omia ja työnantajan tarpeita vastaava johtamisen kehittämisen oppimispolku.

Tutkinnon tavoitteena on projektijohtamisen ammattitaidon merkittävä kasvu.

Tämä tapahtuu työssä oppimisen ja opinnoista saatujen tietojen yhdistämisellä työtehtävissä.

  • Osallistuja saa tunnetun ja työelämässä arvostetun virallisen tutkinnon sekä jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja korkeakouluihin.
  • Osallistuja kehittää omaa johtajuuttaan systemaattisesti ja kasvaa varmaksi projektijohtajaksi.
  • Osallistuja tunnistat oman roolinsa, vahvuutensa ja kehittämiskohteensa johtajana ja projektityössä.
  • Osallistuja kehittää oman organisaationsa ja työyhteisönsä projektihallintaa ja projektijohtamista.
  • Osallistuja rakentaa itselleen yksilöllisen tutkinnon valitsemalla niitä kursseja, jotka tukevat omia osaamis- ja kehittymistarpeita parhaiten
  • Osallistujat verkostoituvat ja vaihdat kokemuksia muiden projektijohtamisen parissa työskentelevien kanssa.
  • Jokainen osallistuja saa henkilökohtaista ohjausta tutkinnon suorittamiseen ja opiskeluun Markkinointi-instituutin ohjaajalta.

 

DSC00722 copyTutkinto tuo selkeää lisäarvoa myös työnantajalle

Opintojensa aikana tutkinnon suorittaja kehittää työyhteisön käytäntöjä, sillä työssä oppiminen on iso osa näyttötutkintoa. Hän syventyy organisaation projektien johtamiseen ja johtamisen kehittämiseen kokonaisvaltaisesti sekä tuo näkemystä, osaamista ja työkaluja kehittää omaa vastuualuettaan.

Tutkinnon suorittamista ja opintojen sisältöä suunniteltaessa opiskelija voi ottaa huomioon myös työnantajan tavoitteet. Näin tutkintoa suorittava kasvaa paremmaksi myös juuri niissä asioissa, joita työnantajaorganisaatiossa tarvitaan.

 

Johtamisen erikoisammattitutkinto soveltuu

  • projektiliiketoiminnan johtajille ja projektitoimiston vetäjille
  • projektipäälliköille, joilla on vahvaa käytännön kokemusta johtamisesta
  • kehitys- ja projektijohtajille
  • hankejohtajille ja -päälliköille
  • esimiehille ja asiantuntijoille, jotka vetävät projekteja.

Jokainen osallistuja suunnittelee ohjaajan kanssa omaan tilanteeseen ja tavoitteisiin sopivan kokonaisuuden. Opintojen määrä riippuu siitä, mitä tutkinnon osia valitset tutkintoosi, mitä jo osaat ja miten kasvatat ammattitaitoasi työpaikallasi.

Johtamisen erikoisammattitutkinnon suunniteltu kesto on 18 kk, ja tutkintoon valmistavaan koulutukseen sisältyy koulutuspäiviä sekä ohjattua etäopiskelua. Koulutuspäivien määrä riippuu siitä, mitä kursseja valitset. Koulutuspäiviä on noin joka toinen kuukausi.

Seuraava JET projektijohtajille käynnistyy 21.1.2016.

Lisätietoja: http://www.markinst.fi/tutkinnot/277/johtamisen-erikoisammattitutkinto-projektijohtajille

Mikäli kiinnostuit tutkinnon suorittamisesta. Ota yhteyttä!

Pasi Lehtiniemi, Sovelto
pasi.lehtiniemi@sovelto.fi, p. 050 515 1773

Kirsi Hanhisalo, Markkinointi-instituutti
kirsi.hanhisalo@markinst.fi, p. 050 369 3914

Suomi tarvitsee sinua!

18.8.2015 in Esimiestyö, Henkilöstön johtaminen, Johtaminen, Oppiminen, Valmentava johtaminen, Yhteisöllinen työkulttuuri by Pasi Lehtiniemi

Suomi tarvitsee sinua!Joskus maailman parhaaksikin rankattu Suomen kilpailukyky raahustaa nyt pohjamudissa. Ratkaiseva erä on alkamassa. Tavalliselle tietotyöläiselle se merkitsee kahta vaihtoehtoa: joko odotat ylhäältä annettuja, yleensä ikäviä korjausliikkeitä, tai otat kilpailukykysi omiin käsiisi. Jokainen meistä rakentaa omalla osaamisellaan kilpailukykyisempää Suomea!

Tämä maa on selvinnyt pahoistakin paikoista oppimisen avulla. 90-luvun laman jälkeen työ on jatkuvasti tehostunut teknologian ja sen osaavan käytön avulla. Siinä on vastaus nykyisiinkin haasteisiin – ei työajan lisäämisessä tai muissa ruukinpatruunoilta perityissä keinoissa.

Tutkimusten mukaan vain 10 % oppimisesta tapahtuu kurssimuotoisen kouluttautumisen kautta. Todellinen osaaminen syntyy palautteen, työssä ja työn ohessa oppimisen sekä soveltamisen kautta. Miksi siis osaamisen kehittämisen ratkaisut eivät ole tukeneet tätä olennaista havaintoa? Tämän me haluamme muuttaa.

Osaamisen ja oppimisen uusi suunta

Vaikka euro tekisi yhtä, Sipilä toista ja Venäjä kolmatta, on jokaisen meistä luotava oma kilpailukykynsä. Sovelto haluaa osaltaan kehittää suomalaista työtä ja työssä oppimista, ja nyt kaipaamme siihen apuasi. Vastaamalla muutamaan yksinkertaiseen kysymykseen autat meitä kehittämään tarjontaamme oikeaan suuntaan. Jokainen näkemys on meille arvokas. Osallistu kyselyyn!

Suomi-Ruotsi

 

 

 

 

 

Kiitos jo etukäteen!

Kaikkien 31.8. mennessä vastanneiden kesken arvotaan tyylikkäitä t-paitoja.

Kamalan ihana asiakas

8.6.2015 in Johtaminen, Myynnin johtaminen, Oppiminen, Yhteisöllinen työkulttuuri by Pasi Lehtiniemi

catHigh five jos organisaatiossanne käytetään CRM -ohjelmistoa täydellä teholla ja käyttäjät ja asiakkaat ovat tyytyväisiä. Yleinen käsitys on, että ohjelmiston käyttö on parin viimeisen vuoden aikana osoittautunut entisaikoihin verrattuna duurivoittoiselta. Moni yritys on kuitenkin tehnyt hankinnan ja pulittanut käyttöönottoprojektista mittavia summia, mutta käyttö jää hyvin vähälle eikä loppukäyttäjää juuri hymyilytä. Mikä nyt sitten meni pieleen niissä yrityksissä joissa käyttöönotto tehtiin ja kaiken piti olla hienosti, mutta loppukäyttäjät pitävät hommaa lähinnä ylimääräisenä tehtävänä josta ei itse hyödy millään tavalla?

CRM -käyttöönottoja tekevillä yrityksillä on Suomessa pääsääntöisesti kadehdittavan laaja osaaminen ja projektit viedään pieteetillä läpi. Ei siis voida syyttää konsultteja. Tuotekin on aivan huippu, joten siinäkään ei ole moitittavaa eikä se selitä alhaista käyttöastetta. Olisiko niin, että joissakin yrityksissä ei ehkä vielä oltu valmiita läpinäkyvyydelle jota CRM -strategiassa noudatetaan? Vai, onko vielä muita syitä?

Kursseilla on palkitsevinta tavata loppukäyttäjiä jotka tajuavat että järjestelmä tarjoaa heille mahdollisuuksia aivan uudenlaiseen tapaan hoitaa asiakkuuksiaan. Työajan säästö ja tuottavuus ovat merkittävimpien asioiden listalla, mutta samalla ymmärretään kuinka hallittua ja palkitsevaa asiuakkuudenhoito voi olla kun järjestelmää hyödynnetään oikealla tavalla. Hienointa tässä on se, että myös asiakas saa tästä positiivisen kokemuksen.

CRM mahdollistaa aidosti asiakkuuden asettamisen keskiöön. Jos tiedät mitä asiakkaallesi on organisaation toisilta henkilöiltä viestitty ja voit yhdellä vilkaisulla nähdä minkälaista responssia se on tuottanut, voit tuottaa asiakkaallesi aitoa lisäarvoa, tietämällä mitä asiakkaasi tarvitsee ja minkälaisia haasteita ostoprosessissa on odotettavissa. Sen lisäksi että järjestelmä tekee myyntiprosessin paljon hallitummaksi, ei tule unohtaa markkinointitoimintoa, joka on hieno työkalu. Yhdessä nämä kaksi toimintoa ovat upea yhdistelmä. Markkinointi suunnittelee ja toteuttaa kampanjan järjestelmästä valitulle kohderyhmälle ja toimittaa kampanjasta tulevat liidit myynnille. Tässä vaiheessa myynnin tehtäväksi jää kaupan tuominen kotiin. Järjestelmästä löytyy tietoa samaisen asiakkuuden ostokäyttäytymisestä aiemmissa hankkeissa. 360 astetta asiakkuutta, por favor.

Miksi sitten vielä kuulee, ettei järjestelmää osata hyödyntää kunnolla ja että käyttö jää pakolliseen, myyntimahdollisuuksien syöttämiseen ja ylläpitämiseen (jotta johto vosi seurata missä mennään ja vältyttäisiin suulliselta kommunikaatiolta)? Osittain ehkä aiemmin mainitsemani aidon läpinäkyvyyden puuttumisen syystä, mutta toki  myös siksi, ettei yritys ole nähnyt loppukäyttäjien kouluttamista tärkeänä. Sisäisiä koulutuksia pidetään yrityksissä varmasti jonkin verran, mutta se vaatii pääkäyttäjältä sekä pedagogista näkemystä, että ymmärrystä eri funktioiden tarpeista CRM -ohjelmiston osalta. Onko nyt sitten myöhäistä kääntää kelkkaa mikäli koetaan että järjestelmään käytetyille rahoille halutaan enemmän vastinetta? Sen verran pitkän linjan käyttäjiä on kursseilla nähty joiden ilme kirkastuu ja tavoitteet saavat lisäpontta kun oppivat oikeanlaisen käytön, että on ihan selvää että missä vaiheessa tahansa voi opettaa vanhaakin koiraa.

Gartner kertoo toukokuussa julkistamassaan tiedotteessa, että vuoden 2014 aikana viestintä, media ja IT -palveluja myyvät yritykset olivat suurimmat CRM -käyttöönottajat. Todennäköisesti siitä syystä, että näillä aloilla call centereiden käyttö on niin yleistä, tavoitellaan suuria asiakasmääriä ja työntekijöillä on tarve mobiilikäyttöliittymään jolla kirjaavat asiakastapaamisensa. Kaukana eivät kuitenkaan ole teollisuus ja tuotantolaitokset (mukaan lukien kuluttajatuotteet). Kolmantena alana jolla käyttöönottoja on selvästi edellsivuotta enemmän, on pankki- ja vakuutussektori, joiden osalta asiakaspalvelu ja asiakaskokemus saadaan nostettua kokonaan uudelle tasolle.

Kaikkiaan CRM -järjestelmien myynti nousi 14%:lla edellisvuodesta, joten koulutettavaa kansaa riittänee Suomessakin.

Aurinkoista ja antoisaa loma-aikaa ja kuulemisiin syksyllä.

Catarina

 

Työn ohessa suoritettava projektijohtamisen koulutus pätevöittää alalle

4.5.2015 in Esimiestyö, Henkilöstön johtaminen, Henkilöstötyön tuottavuus, Johtaminen, Muutoksen johtaminen, Oppiminen, Projektihallinta, Projektijohtaminen, Yleinen by Pasi Lehtiniemi

proj JET copy

On itsestään selvää, että onnistunut projekti edellyttää ammattitaitoista projektijohtamista. Suomesta on kuitenkin pitkään puuttunut virallinen projektijohtamisen koulutus, vaikka kyseessä on täysin oma ammattinsa. Työn ohessa suoritettava Johtamisen erikoisammattitutkinto projektijohtajille -koulutusohjelma pätevöittää projektijohtamisen tehtäviin. Koulutuksessa otetaan huomioon sekä projektihallinnan käytäntö että ihmisten johtaminen.

”Projektijohtamista tehdään tällä hetkellä hyvin vaihtelevalla osaamisella, suurin osa muun toimen ohella ja ilman alan koulutusta. Projektijohtajilla ja -päälliköillä tulisi olla alan virallinen tutkinto kuten monilla muillakin aloilla, sillä se edellyttää vahvaa erikoisosaamista”, kertoo Pasi Lehtiniemi, partneri ja johdon konsultti Soveltosta.

Markkinointi-instituutti, Sovelto ja Projektiyhdistys ry ovat yhdessä suunnitelleet projektijohtajille räätälöidyn Johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET). Se on aikuiskoulutus, joka on suunniteltu työn ohessa suoritettavaksi.

Johtamisen erikoisammattitutkinto projektijohtajille antaa tutkinnon suorittajille taidot johtaa muutosta ja viedä muutoshankkeet onnistuneesti niille asetettuihin tavoitteisiin. ”Näin projektijohdosta tulee liiketoimintajohdon arvokas oikea käsi”, Lehtiniemi summaa.

”Kansallisella tasolla tavoitteena on, että projektiammattilaisista tulee arvostettu ammattikunta, jolla on koulutus ja tutkintotodistus oman alansa erikoisosaamisesta. Koulutus varmistaa osaamisen, mikä puolestaan varmistaa, että projektit onnistuvat ja ammatin arvostus kasvaa”, sanoo Timo Saros, Projektiyhdistys ry:n toimitusjohtaja.

 

Voiko projekti onnistua ilman alan erikoisosaamista?

Tutkimusten mukaan liiketoiminnan kehitys- ja muutoshankkeista epäonnistuu jopa 70 prosenttia. Eivätkä tutkimukset projektijohtamisen osaamista ole juuri sen valoisampia. Esimerkiksi tuoreen ICT-alan CEPIS eCompetece study -tutkimuksen (2014) mukaan suomalaisista projektipäälliköistä vain 8 prosenttia katsoi, että heillä on vaadittava toiminnan kehittämisen osaaminen. ”Osaamisgappi on valtava, ja tämän haluamme ratkaista”, Lehtiniemi sanoo.

 

Onnistunut projektinhallinta on ihmisten johtamista.

Johtamisen erikoisammattitutkinto (JET) sisältää projektihallintaan liittyvien kokonaisuuksien lisäksi opintoja mm. ihmisten, asiakkuuksien ja verkostojen johtamisesta, taloudesta ja strategisen liiketoiminta-ajattelusta.

”Onnistunut projekti on nimittäin muutakin kuin teknistä projektin suunnittelua ja ohjaamista. Projektijohtaminen on ennen kaikkea ammattitaitoista ihmisten johtamista. Ihmisten kautta projektit onnistuvat”, sanoo Kirsi Hanhisalo, kehittämispäällikkö Markkinointi-instituutista.

”Koulutuksen tavoite on, että osallistujat saavat kokonaisvaltaisen ymmärryksen siitä, mitä projektijohtamisessa täytyy ottaa huomioon ja miten projektit liittyvät liiketoimintaan”, Hanhisalo tiivistää.

Koulutuksen sisällön suunnittelussa on otettu huomioon International Project Management Associationin (IPMA) sertifioinnin vaatimukset. Johtamisen erikoisammattitutkinto projektijohtajille valmistaa erinomaisesti IPMA-sertifioinnin hakemiseen.

 

Hyötyä projektien ammattilaiselle, työnantajalle ja asiakkaille

Johtamisen erikoisammattitutkinto projektijohtajille -koulutusohjelma sopii projektihallinnan ja -johtamisen tehtävissä toimiville. Tutkinto on yksi Opetushallituksen virallisista näyttötutkinnoista.

”Tutkinto antaa muodollisen pätevyyden projektijohtamisen tehtäviin. Siksi suosittelen sitä mm. sellaisille, jotka ovat työurallaan ajautuneet projektihallinnan tehtäviin mutta joille ei ole vielä alan koulutusta. Johtamisen erikoisammattitutkinto (JET) on virallinen, työelämässä arvostettu todistus osaamisesta ja antaa jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakoulu- ja korkeakouluopintoihin”, Hanhisalo perustelee.

”Projektityön tilaajalle tutkinto on myös vakuutus projektijohtajan pätevyydestä työtehtävään”, Lehtiniemi täydentää. ”Ja henkilökohtaisella tasolla tutkinnon suorittanut kasvattaa merkittävästi omaa arvoaan tulevaisuuden tekijänä.”

Myös Saros näkee, että tutkinnosta on hyötyä osallistujalle itselleen, tämän työnantajalle sekä asiakkaille. ”Koulutus parantaa mahdollisuuksia työllistyä ja edetä uralla. Työnantajalle se osoittaa henkilön kyvykkyyden selviytyä haasteellisista tehtävistä. Asiakkaalle taas se on todiste siitä, että henkilöllä on tarpeeksi tietoa ja kokemusta, jota hän voi soveltaa osaamistaan asiakkaan liiketoiminnassa.”

Koulutus alkaa syykussa 2015 ja on suunniteltu työn ohessa suoritettavaksi. Siinä opiskellaan 1–2 koulutuspäivänä kuukaudessa, opitaan omassa työssä ja tehdään ohjatusti verkko-opintoja. Jokaiselle opiskelijalle tehdään oma henkilökohtainen suunnitelma koulutuksesta ja tutkinnon suorittamisesta. Suunnitelma perustuu osallistujan lähtötilanteeseen, jo hankittuun osaamiseen sekä tavoitteisiin. Tutkinto suoritetaan näyttämällä osaaminen omassa työssä, eli koulutus ei sisällä tenttejä tai kokeita.

 

Projektijohtajat monimutkaistuvan tietotyön polttopisteessä

”Usein puhutaan Suomen olevan johtavia projektinhallinnan osaajamaita. Ehkä näin on, jos asiaa katsotaan globaalisti, mutta itse en näe, että olisimme mitenkään ylivoimaisia verrattuna muihin kehittyneisiin teollisuusmaihin Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa”, Saros sanoo. ”Osaamista täytyy kasvattaa edelleen.”

Saroksen mukaan projektit monimutkaistuvat ja kansainvälistyvät jatkuvasti ja niissä on mukana yhä enemmän osapuolia. Vientituotteet vaihtuvat massatuotteista asiantuntijapainotteisiksi projekteiksi, joissa myytävä tuote räätälöidään asiakkaan ympäristöön. ”Asiakkaat vaativat yhtä tiukempia aikatauluja, ja kyky lyhyeen toimitusaikaan saattaa olla merkittävä kilpailuetu. Silloin punnitaan vahva osaaminen.”

Projektiyhdistys näkee, että projektiosaamisen kehittämiselle on juuri nyt erittäin vahva valtakunnallinen intressi. Projektit ovat tehokkain tapa toteuttaa organisaatioiden strategisia ja operatiivisia tavoitteita. Projektikulttuuri syntyy yhteisestä osaamisesta ja ymmärtämyksestä. Siksi projektien suunnittelu-, johtamis- ja toteutusosaamista on määrätietoisesti kehitettävä.

”Tietotyö on muuttunut rajusti, ja projektijohtajat ovat tietotyön kuumimmassa polttopisteessä. Liike-elämä haastaa kaikenlaiset organisaatiot rakenteelliseen muutokseen innovoinnin, tiedon keräämisen, jalostamisen ja kaupallisen hyödyntämisen kautta”, Lehtiniemi näkee.

Hänen mukaansa keskeisin tuotannon tekijä on tulevaisuudessa tietämys, ja tietoon liittyvät valinnat ratkaisevat projektien onnistumisen. Miten keräät projektien kannalta validin tiedon ja miten jalostat ja jakelet sitä? Miten pidät sidosryhmät mukana koko projektin ajan? Miten saat ihmiset sitoutumaan projektin missioon ja taktiseen suunnitelmaan?

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Tutustu projektijohtajille suunnattuun Johtamisen erikoisammattitutkintoon >>

 

Artikkeli on alun perin julkaistu Projektiyhdistys ry:n Projektitoiminta-lehdessä.(1-2015)