You are browsing the archive for 70/20/10 viitekehys.

Palautteen merkitys kehittymiselle

15.6.2016 in Esimiestyö, Henkilöstön johtaminen, Mielekäs työ, Oppiminen, Uudistuminen, Yleinen by Sami M. Leppänen

Palaute ja itsearviointi kuuluvat oleellisena osana oppimiskokemukseen sillä niiden avulla tarkastellaan omaa toimintaa sekä miten hyvin on onnistuttu myös muiden mielestä.

Monimuotoisten oppimisratkaisuiden rakentaminen kannattaa toteuttaa niin sanotun 70-20-10 viitekehyksen mukaisesti jossa 20-osuus edustaa erilaisia palautteen muotoja.

Lyhyesti kuvattuna se tarkoittaa että jokaisen opintokokonaisuuden tulisi sisältää monimuotoisia elementtejä jotka palvelevat erilaisia oppijoita ja erilaisia oppimistyylejä.

70-20-10

10-osuus edustaa perinteisen formaalin ja strukturoidun oppimisen osuutta eli ennalta käsikirjoitetun ja valmentajavetoisen opiskelun osuutta. Tämä voi olla perinteistä luokassa tapahtuvaa opiskelua tai esimerkiksi verkko-oppimista valmiiksi tuotetuista materiaaleista. Joka tapauksessa opittava asia on valmiiksi mallinnettu ja oppijalle jää tehtäväksi suorittaa kokonaisuus.

20-osuus edustaa itsearvioinnin ja palautteen osuutta jossa tarkoituksena on mahdollistaa palautteen saaminen omasta toiminnasta ja
omasta osaamisesta. Tätä palautetta sitten käytetään hyödyksi todennettaessa tapahtunutta oppimista, tunnistettaessa kehittymistarpeita
sekä rakennettaessa myös uutta motivaatiopohjaa itsensä kehittämiselle.

70-osuus edustaa työssäoppimista eri muodoissaan jossa opitaan omista ja muiden kokemuksista joita työn ohessa osin huomaamattakin todetaan.
Työssä oppimisen keinoja ja lähteitä on monia mutta tässä yhteydessä puhutaan usein soveltavasta oppimisesta sekä kokemuksellisesta oppimisesta joka perustuu siis tehtyihin havaintoihin ja niiden käsittelyyn (reflektointi) yksin tai porukalla.

Read the rest of this entry →

Työssäoppimisen 70-20-10 viitekehys

17.3.2014 in Henkilöstötyön tuottavuus, Muutoksen johtaminen, Oppiminen, Yleinen by Sami M. Leppänen

VIDEO – Videoblogi (vlog) 70-20-10 oppimisfilosofiasta

Oheisessa Front KIllan videoblogissa Sovelton Sami M. Leppänen ja Pasi Lehtiniemi keskustelevat 70-20-10 oppimisfilosofiasta ja mitä se käytännössä tarkoittaa työyhteisön oppimisen kannalta.

70/20/10 viitekehys tarjoaa mallin jolla hahmottaa työssäoppimisen mahdollisuuksia ja keinoja laaja-alaisesti. Se ei ole ”ismi” eikä valmis kaava jota soveltaa vaan se tarjoaa hyvän viitekehyksen miettiä monimuotoisia oppimisen ja kehittämisen tapoja. Read the rest of this entry →